Sukellus Suomen kevääseen

Olen majaillut Suomessa kolme viikkoa.  Aluksi oli aika masentavaa, kun oli tosi kylmä tuuli ja tuntui että täällä on aivan autiota ja hiljaista, vaikka Helsingissä asunkin (kuvat 1 ja 2). Nyt alkaa olla jo vähän parempi fiilis, kun on päässyt näkemään sukulaisia ja kavereita, sekä tottunut taas tämän pohjoisen aikatauluihin. Pikku hiljaa ulkonakaan ei enää jäädy totaalisesti, kun ilma senkuin lämpenee. 

Kuva 1. Ensimmäinen reaktioni Suomessa: "Missä kaikki ovat?"

Kuva 2. Helsingin keskusta lauantai-iltana. Tyhjää.

Joinain päivinä täytyy tarkistaa, että Madagaskarin tuliaiseni koristavat oikeasti kirjahyllyäni, koska välillä tuntuu että koko reissu oli vain unta. Mutta eivät ne onneksi mihinkään ole hävinneet. Olen yrittänyt lievittää ikävää ja paluukulttuurishokkia kirjoittamalla kavereille Facebookissa ja kokkaamalla malagassiruokaa. Huomenna on myös luvassa bileet Madagaskar-teemalla. 

Tärkein ajatustenpurkukanavani on kuitenkin uusi blogini, joka löytyy osoitteesta http://ninaatyfinlandy.blogspot.fi/. Sinne ilmestyy tekstiä Suomen tapahtumista malagassiksi. Samalla kun kirjoitan omien ajatusteni selventämiseksi, malagassit voivat saada informaatiota Suomesta. Ehkä he sitten uskaltavat hakea rohkeammin tänne vaihtoon! :)

Uskon että tulen ikävöimään Madagaskaria ja potemaan jonkinasteista paluushokkia vielä pitkän aikaa, mutta niinkuin kaikki minulle muistuttavat, voin aina lähteä kyläilemään Madalle. Kuulemma innokasta matkaseuraakin löytyisi. Ei siis ongelmaa, pian nautitaan Vapusta ja sitten kesästä!

~ Nina

Veloma Madagasikara, ainakin hetkeksi

Pari päivää lähtöön, niin kirjoitan nyt ihan vapaasti tunnelmia keskittymättä mihinkään tiettyyn aiheeseen. Pakko saada purkaa näitä ristiriitaisia tunteita, kun odottaa jo kovasti näkevänsä kaikki ihmiset Suomessa, mutta samalla ihan hirveen haikee fiilis jättää Madagaskar taakse. Juuri äsken vakiolounaspaikkani täti tuli poikansa kanssa kiittämään kaikesta ihan kotiovelle asti. Olivat kyselleet ihmisiltä missä asun. Mitä siinä vaiheessa voi enää sanoa, tulee ihan älyttömän ikävä paikallisten ystävällisyyttä! Opiskelijat ovat myös tulossa lentokentälle mukaan saattamaan vaikka lento lähtee kahden maissa aamuyöllä.

Viimeiset viikot ovat tietenkin olleet ihan täynnä retkiä ja viime hetken muodollisuuksia. Muutama viikko sitten käväisin Komoreilla vähän lomailemassa, kun kokeet olivat loppuneet. Reissu oli mahtava ja tuli myös halvaksi, koska minulla oli koko ajan mukanani komorilaisten opiskelukavereideni sukulaisia. Itse asiassa yksi parhaista kavereistani täällä oikeastaan suunnitteli koko matkan aikataulun ja kohteet vaikka en edes pyytänyt niin tekemään. Minun piti vain saapua paikalle. Kiersin Komoreiden suurimman saaren (Ngadizja) ja yövyin myös kaverini kotikylässä Mohorossa (kuva 1). Oli hauska nähdä taas vähän erilaista kulttuuria!

 

Kuva 1. Mohoro-niminen kylä Komoreilla.

Ennen reissua ehdin jo aloittaa todistusten metsästyksen, koska arvasin - ihan oikein - että siihen kuluu aikaa. Kukaan ei tuntunut tietävän miten toditus täytyisi tehdä, koska täällä ei ole tapana jakaa sellaisia. Paikallisten opiskelijoiden nimet julkaistaan vuoden päätteeksi paremmuusjärjestyksessä laitoksen ilmoitustaululla, ja jos nimi löytyy listalta, on päässyt läpi ja voi ilmoittautua seuraavalle lukuvuodelle. Siispä toimin melko oma-aloitteisesti: keräsin kaikki vuoden aikana saamani arvosanat yhdelle paperille kiertämällä opettajien ja eri laitosten henkilökunnan luona.  Pyysin joka laitokselta virallisen arvosanapaperin allekirjoitettuna, ja lopulta vein nämä kaikki maantieteen laitoksen johtajalle (täällä laitosten johtajat hoitavat kaiken allekirjoittamisen), koska olen sillä laitoksella kirjoilla. Näytin hänelle malliesimerkin Helsingin yliopistuksen todistuksesta ja hän sitten naputteli tietokoneella viimeisen virallisen version ihan kaikista arvosanoistani. Sitten piti vielä kertaalleen kierrellä hakemassa leima ja johtajan allekirjoitus kaikilta niiltä laitoksilta joilla olen opiskellut lukuvuoden aikana. Antananarivon yliopiston arvosanat ovat ns. luottamuksellisia, mikä tarkoittaa että yleensä opiskelijoilla ei ole oikeutta nähdä niitä. Allekirjoituksia hakiessamme minun oli siis odotettava taka-alalla kun johtajat keskenään ottivat todistuksen kirjekuoresta ja hoitivat allekirjoittamisen. Vaikka itse olin siis juuri kerännyt ne kaikki arvosanat käsiini...

Viimeisenä tarvittiin vielä koko tiedekunnan johtajan leima ja niin minulla oli eilen (!) kädessäni suljettu kirjekuori, joka piti viedä vaihtokoordinaattorille. Hän oli paikalla tänään, avasi kirjekuoren, antoi todistuksen suoraan minulle ja allekirjoitti Letter of Confirmation-paperin. Nyt olen hyvin iloinen, sillä tämä kaikki tosiaan oli pienen työn takana. Esimerkiksi maantieteen laitoksen johtaja oli usein paikalla vain klo 7:30-8:00 välisenä aikana, eikä muidenkaan ihmisten metsästäminen kovin helppoa ollut. Joillekin opettajille soittelimme sihteereiden kanssa ja kyselimme puuttuvia tietoja, toisia odottelin tuntikausia ovien takana vain kuullakseni että joku oli hukannut sen paperin jonka viime viikolla olin tuonut (täällä siis vaaditaan yleensä kaikki pyynnöt kirjallisina). Mutta tänään siis, kuukauden taistelun jälkeen, voitto!!

Joku saattaa myös ihmetellä, miten viisumini kanssa kävi. Elin koko vaihtoaikani väliaikaisviisumilla, sillä sen aikaa jatkettiin ministeriössä joka kerta kun menin sinne kyselemään. Viimeinen päivämäärä oli 18. maaliskuuta, päivä sen jälkeen kun palasin Komoreilta. Selitin heille, että lähden kymmenen päivän päästä kotiin ja he säikähtivät pahan kerran: "mutta jos nyt annamme sinulle laskun ja käyt heti maksamassa sen pankissa niin kestää vielä vähintään 20 päivää että virallinen viisumi on valmis!" Sanoin ettei voi mitään, ja heidän oli pakko nopeuttaa prosessia. Ongelmaksi muodostui myös se, ettei minulla ole missään paikallisessa pankissa tiliä, joten en pystyisi viisumia edes pankissa maksamaan. Viimein ministeriön virkailija tyytyi ratkaisuun että minä maksan suoraan hänelle ja hän käy maksamassa summan pankissa tarvittaville tileille. Pisti vähän miettimään, että onko muka oikeasti kaikilla täällä olevilla ulkomaalaisilla pankkitili Madagaskarilla vai miten he hoitavat asiat ihmisten kanssa. Epäilytti myös jäävätkö rahani virkailijan taskuun, kyse oli kuitenkin lähemmäs 200 eurosta. Seuraavana päivänä viisumini oli kuitenkin valmis ja mieltä lämmitti myös paikallinen henkilökortti, josta sain nauttia tämän viimeisen viikon ajan. Siinä tosin luki edellisen asuinpaikkani osoite, mutta turha luulla että olisin jäänyt siitä vielä ministeriöön huomauttamaan. Vapaus tästä byrokratiasta koittaa! Täytyy myös lisätä että kukaan ei ole ikinä tullut minulta papereita kysymään, vaikka olen kuullut huhuja että monelle muulle on niin käynyt. Joten kaikesta huolimatta aina virallista paperia mukaan kun lähtee johonkin tällä saarella!

Viime viikonloppu vietettiin maantieteilijäporukan kanssa maaseudulla, yhden kaverini vanhempien luona. Käytiin vealtamassa vuoristossa (kuva 2), juteltiin syvällisiä, itkettiin yhdessä ja biletettiin nuotion ääressä paikalliseen tapaan. En olisi voinut toivoa parempaa viimeistä viikonloppua Madagaskarilla. Muutenkin olen jo niin tottunut elämään täällä, että vähän pelottaa millainen kulttuurishokki on luvassa Suomeen palatessa. En ole oikeastaan edes vielä ymmärtänyt, että lähtö oikeasti koittaa. 

Kirjoittelen ehkä vielä Suomeen palattuani vaihdon jälkeisiä tunnelmia ja muuta kivaa/hyödyllistä kun tulee mieleen, mutta itse vaihdon osalta tämä alkaa tosiaan olla tässä! Ei tosiaan uskoisi, mutta niin se on. Toivon todella että pystyn vielä jonain päivänä palaamaan ja tapaamaan kaikki ne ihanat ihmiset, jotka nyt jäävät taakse.

Kiitos kaikille jotka blogia ovat lukeneet ja toivottavasti tästä tosiaan oli myös jotain hyötyä heille, jotka vaihdosta haaveilevat! :)

 

Kuva 2. Voitto. Ihan tämä koko vaihtovuosi.

~ Nina

Antananarivo – tuhansien kaupunki

Ei ole enää montaa viikkoa kun tämä ”kia” jättää Madagaskarin taakseen. Ajattelinkin kirjoittaa jotain Antananarivosta, kaupungista jossa olen saanut seikkailla viimeisen yhdeksän kuukauden ajan. 

Antananarivon nimi tulee sanoista ”tanana” (kaupunki) ja ”arivo” (tuhat). An-etuliitettä käytetään malagassin kielessä paikkoja kuvaavien sanojen yhteydessä. Paikalliset kutsuvat kaupunkia yksinkertaisesti nimellä ”Tana”. Nykyään arviolta parin miljoonan asukkaan pääkaupunki on ollut pystyssä jo 1600-luvulta, ja tänne ylängölle sijoittumisestaan huolimatta se oli jo ennen siirtomaa-aikaa saaren tärkein kaupunki.

Tana on Madagaskarin keskusta. Kaikki suurimmat tiet lähtevät täältä ja johtavat maan eri kolkkiin, tärkeimpiin rannikkokaupunkeihin asti. Itse Tanassa vallitsee kaaos: tiet ovat likaisia ja kapeita, mäkiä on paljon ja ruuhkat jatkuva ongelma. Liikennevaloja ei ole, poliisit yrittävät ohjata kaikkea mikä liikkuu: jalankulkijoita, moottoripyöriä, isoja katumaastureita, busseja ja näiden seassa erilaisia kärryjä työntäviä ihmisiä. Muihin näkemiini Madagaskarin kaupunkeihin verrattuna pääkaupunki on jotenkin liian täyteen tungettu (kuva 1), esimerkiksi Antsiraben ja Toamasinan kadut tuntuvat ja ehkä ovatkin paljon leveämpiä. Ahtauden takia Tanassa ei olekaan pyörätakseja, vaikka niitä näkee kaikkialla muualla.

 

Kuva 1. Ihmisvilinää Antananarivossa, Antaninareninan kaupunginosassa.

Olen vaihtoni aikana elänyt kahdessa eri kaupunginosassa, mikä on auttanut huomaamaan kortteleiden välisiä eroja. Ensin asuin niin sanotussa alakaupungissa. Jos tänä kesänä olisi satanut paljon, siellä olisi kuulemma tulvinut. Korttelini kuului niihin, jonne kuulemma entiset orjat ovat asettuneet asumaan. Asuinpaikkani oli ilmeisesti pahamaineisempi kuin Tanan keskivertokorttelit, sillä kaikki ihmiset ihmettelivät joka kerta että ”todellako asut siellä?”. Kenties se olikin ihmetyksen arvoista, sillä ulkovarastossamme kävi kaksi kertaa varkaita ja yhtenä yönä heräsimme kolmeen terävään aseenlaukaukseen, jotka kuuluivat ihan asuntomme vierestä. Minulle ei kuitenkaan koskaan sattunut mitään, ja ihmisetkin tottuivat pian siihen että ”vazaha” kävelee samaa katua joka päivä. Kaikki naapurit ja kojujen pitäjät olivat älyttömän mukavia.

Tämä toinen asuinpaikka onkin sitten aivan erilainen, kampuksen ”muurien” sisäpuolella, tarkasti aidattu ja piikkilangoitettu siisti vuokrakämppä, jossa on mm. vartija ja siivooja pitämässä huolta näistä tämän talon kuudesta asunnosta. Sisään pääsee vain ovikelloa soittamalla ja jos tulee myöhään, on ilmoitettava siitä erikseen. Myös netti kuuluu hintaan. Vuokra on silti älyttömän pieni Suomeen verrattuna, noin puolet soluhuoneeni hinnasta Helsingissä. Naapuritaloissa asuu isoilla katumaastureilla ajelevia malagasseja, sekä kiinalaisia jotka opettavat yliopiston kiinan laitoksella. Paljon rauhallisempaa kuin ensimmäisessä paikassa, mutta olen tyytyväinen että asuin sielläkin ensin. Vesi- ja sähkökatkoksia on sattunut kummassakin paikassa vähän väliä, infrastruktuuri on asunnon laadusta huolimatta näköjään kaikkialla sama.

Yliopistokampus on muutenkin ihan jännä Helsinkiin verrattuna. Jos katsoo Antananarivon karttaa, niin se on se ”vihreä ympyrä” kaupungin itäosassa. Eri tiedekunnat ovat kompaktisti vierekkäin, mutta luentosaleja on kuitenkin melko pitkien kävelymatkojen päässä ”ympyrän” suuren koon vuoksi. Lisäksi tämä kaikki sijoittuu vielä melko jyrkkään rinteeseen ja bussipysäkki löytyy vain kampuksen ulkopuolelta, joten kunto kyllä kohoaa. Kuvissa 2 ja 3 näkyy kampusrakennuksia ja tietysti myös jokaiseen maisemaan kuuluvaa riisipeltoa. Vanhat opiskelija-asuntolat ovat lähes asumiskelvottomia, huhu kiertää että sieltä saa syövän. Uusia on jo rakennettu, mutta niissä ei asu vielä kukaan. 

 

 Kuva 2. Kaikki rinteessä näkyvät rakennukset ovat osa yliopistokampusta.

 

Kuva 3. Vanhat opiskelija-asuntolat näkyvät matalina ja rinteessä poikittain, uudet puolestaan ovat nuo kaksi isoa kerrostaloa.

Sitten on Antananarivon keskusta. Kadut täynnä tavaraa, kaikkea mitä voi kuvitella. Koska olet ”vazaha”, joka toinen ihminen myös yrittää myydä sinulle jotain tai vaihtaa rahaa. Itsenäisyyden aukion päädyssä on hyvin vähäisessä käytössä oleva rautatieasema, jossa on lähinnä turisteille tarkoitettuja kauppoja. Junalla kuljetetaan enimmäkseen tavaraa, ja vain harvoin (kuva 4). Aukiolta löytyy myös hotelleja, pizzerioita ja muita kalliita kauppoja, joihin harva paikallinen on koskaan jalallaan astunut. Kokemuksen syvällä rintaäänellä, vähintään täällä kannattaa varoa lapsia (ja tietty muitakin), jotka kerjäävät tai yrittävät varastaa. Ihmisvilinässä pikkupoika sai nimittäin puukotettua reppuani, vaikkei kerinnytkään viemään mitään. Ja kannoin reppua kuitenkin etupuolellani. Mutta sellainen on keskusta. 

 

Kuva 4. Junarataa käyttävät eniten jalankulkijat.

Koska keskustassa ei tietenkään ole riittävästi tavaraa, kaupungissa kiertää myös markkinat, joka viikonpäivä eri paikassa. Helpoiten pääsee ehkä Mahamasinaan, siellä ne järjestetään torstaisin. Hyvin halvalla löytyy käytettyjä, mutta hyväkuntoisia vaatteita, eikä hinta paljoa nouse uusienkaan tuotteiden kohdalla. Valikoima on loistava, jälleen voi löytää kaikkea hyttysverkoista nahkatakkeihin. Mahamasinasta löytyy myös urheilustadion, johon on normaalisti vapaa pääsy, mutta jossa järjestetään myös erilaisia tapahtumia (kuva 5). Siellä olen käynyt muutaman kerran treenaamassa, tilaa on ja myös hyväkuntoisia rappusia juostavaksi. 

 

Kuva 5. Urheilustadion etualalla, takana Anosy-järvi.

Mahamasinasta pohjoiseen on Anosy-järvi (kuva 6), jossa tosin on vettä ehkä polven korkeuteen. Vesi on myös hyvin likaista, ja ihmiset sanovat, että vieressä olevan viiden tähden Carlton-hotellin jätevedet lasketaan suoraan järveen. Siitä länteen päin on ministeriöitä ja muita hallintorakennuksia, sekä radiorakennus, joka poltettiin vuoden 2009 mellakoissa (kuva 7). Järven itäpuolella taas on tarkkaan vartioitu presidentin palatsi.

 

Kuva 6. Keväällä  eli lokakuun paikkeilla järveä  ympäröivät puut puhkeavat kukkaan. Taustalla näkyy myös kauoungin hauska yksityiskohta, rinteeseen kiinnitetty Antananarivo-kyltti.

 

Kuva 7. Radiorakennusta ei ole käytetty kriisin jälkeen.

 Jos Tanaan tulee turistina, saattaa ensin ihmetellä että mitä täällä oikein voi tehdä. Suurelle osalle matkailijoista kaupunki onkin vain ohikulkupaikka. Mutta on täällä jotain nähtävääkin. ”Rova” on korkeimmalla kukkulalla sijaitseva entisten kuninkaiden palatsi, jonka pihalta näkyy upeasti koko Antananarivo. Se paloi vuonna 1995, mutta sitä rakennetaan uudelleen. Tällä hetkellä työ seisoo ja palatsiin ei pääse sisälle, mutta oppaat tekevät jotakuinkin jokaisen länsimaalaisen kohdalla poikkeuksen toivoessaan suurta tippiä, eli astuvat kieltokylttien ja nauhojen yli ja kiipeävät epäröivien matkailijoiden edellä rakennustelineitä pitkin palatsin katolle saakka.

Tsimbazazan eläintarhassa pääsee ihastelemaan lemureita ihan täällä kaupungissa, kuten myös ex-presidentin kameleita, jotka siirrettiin presidentin palatsista eläintarhaan vallankaappauksen jälkeen.  Mutta tämäkin paikka on melko huonossa kunnossa, ja joidenkin häkkien kohdalla tulee pohtineeksi aika paljon eläinten elinoloja, kunnes huomaa säröjä ja halkeamia käärmeiden terraarioiden ikkunoissa ja alkaa pohtia enemmän omaa olemistaan..!

Lähellä Tanan ulkopuolella on kuitenkin paljon mielenkiintoisempia kohteita, joita ei kannata missata. Näitä ovat esimerkiksi krokotiilifarmi, Ampefin geysirit (kuva 8) ja Lilyn vesiputous. Taksi on helpoin, mutta myös hieman kalliimpi vaihtoehto niihin pääsemiseksi. Niin Antananarivossa kuin sen ulkopuolellakin olevissa kohteissa on erikseen hinnat paikallisille ja turisteille, mutta ne eivät silti ole päätä huimaavia. Paikallinen maksaa yhdestä kohteesta noin 500 Ar (15 senttiä) ja turisti 10 000 Ar (3 euroa).

 

 Kuva 8. Toistaiseksi hyvin hiljainen (mutta sen takia myös hyväkuntoinen) turistikohde.

 

Kaikki edellä mainitsemani tapahtuu siis päiväsaikaan, pimeän tultua kaupunki sammuu. Ennen kriisiä oli kuulemma yöelämää lähes kaikkina viikonpäivinä, mutta nyt katuvalotkin ovat harvassa. Vain muutama kaverini on koskaan käynyt yökerhossa, mutta ne kyllä toimivat edelleen, ainakin perjantaisin ja lauantaisin. Nekin ovat ulkomaalaiskeskittymiä – ja valitettavasti myös prostituution, sitä ei voi olla huomaamatta jos vain kävelee silmät auki. Kodittomat kokoontuvat kaupungin kahteen tunneliin nukkumaan, ja ulkotulia näkyy siellä täällä. Yksin ei kannata liikkua, ja ryhmässäkin on parasta välttää tiettyjä alueita. Taksi on aina pyydettävä tuomaan kotiovelle asti, mikäli tulee kuuden jälkeen kotiin. Eikä se ole turhaan, sillä vähän väliä kuulee huolestuttavia uutisia. Mutta niin tosin kuulee kaikissa maailman kaupungeissa.

Joka tapauksessa itselleni jää Tanasta päällimmäisenä mieleen ihmisten iloisuus ja kaduilla jatkuvasti soiva musiikki. Elämästä osataan nauttia sellaisena kuin se on, ja joskus kiireen ollessa kovimmillaan toivoisin itsekin osaavani vain istuskella päivästä toiseen katselemassa maailman menoa. Hymyillen ja ohikulkijoita tervehtien.

~ Nina

Sakafo malagasy

Järjestimme eilen Suomi-bileet, ja siinä munavoita ja salmiakkia esiin laitellessani tulin ajatelleeksi, etten vielä ole kirjoittanut madagaskarilaisesta ruoasta.

Kun puhutaan Madagaskarista ihan yleensäkin, niin heti biodiversiteetin jälkeen on melkeinpä pakko mainita riisi. Ainakin tässä asiassa tämän saaren asukkaat voidaan laskea ennemmin aasialaisiksi kuin afrikkalaisiksi. Malagassit syövät riisiä aamupalaksi, riisiä lounaaksi ja riisiä illalliseksi. Sen kanssa voi sitten nautti mielensä mukaan jotain lisuketta, ja näin muodostuu ateria ”vary sy loaka” eli vapaasti suomennettuna riisiä ja lisuketta. Sanoessaan ettei hän syönyt illallista, kaverisi voi hyvinkin tarkoittaa ettei hän syönyt lainkaan riisiä, vaan esimerkiksi pastaa. 

Riisi on mukana myös monissa sananlaskuissa, se nähdään elämän ehtona. Sitä viljellään kaikkialla, erilaisin tekniikoin kaskiviljelystä terassiviljelyyn. Kuvassa 1 näkyy erään bussin takaikkuna ja kuvassa 2 riisipeltoja, joita voi siis bongata ihan täällä pääkaupungissakin kerrostalojen takapihoilla.

 Kuva 1. "Vesi ja riisi", niillä se bussikuskikin elää.

 Kuva 2. Maanviljelijät riisipellolla saaren länsiosassa.

Riisinvalmistuksessa ollaan tarkkoja, voisi arvioida että sitä keitetään ainakin puolet pidempään kuin Unicafé-riisiä. Riisin tulee myös palaa pohjaan ennen kuin se on valmista. Juotavana nimittäin tarjoillaan vettä nimeltä ”ranovola” (rano = vesi, vola = raha), eli vesi kaadetaan kattilaan kun suurin osa riisistä on otettu sieltä pois, ja pohjaanpalaneet mustat riisinjämät antavat juomalle maun.  Juodaan kylmänä tai lämpimänä. Itse tykkään lämpimästä ranovolasta, mutta kylmänä ei oikein mene alas. Paikallinen limu Bonbon Anglais on paljon parempaa!

Mitä sitten on ”loaka”, tämä kummallinen lisuke? Yleensä ainakin hippusen verran jotain lihaa (tosin porsaanliha on joillakin alueilla/perheillä ”fady” eli kielletty), mutta lihan kanssa syödään myös paljon erilaisia kastikkeita, papuja, vihanneksia, sekä ”ananaa” eli syötäväksi kelpaavia lehtiä (esimerkiksi bataatin ja maniokinlehdet). Yleisin valmistustapa on kattilassa, eli vähän karjalanpaistin tyyppistä ruokaa. Niin, eikä tietenkään pidä unohtaa eläinten muita osia, jotka myös hyödynnetään, kuten esimerkiksi sian korvat (kuva 3) ja kanan maksa. 

 Kuva 3. Eipähän tule jätettä, jos kerran kaikki kelpaa syötäväksi.

Kasvissyöjätkin voivat pärjätä ainakin pääkaupungissa, koska papuja, pähkinöitä ja sen sellaista on tarjolla monipuolisesti. Mutta lihakin on täällä periaatteessa ”eettisempää” kuin länsimainen tehotuotantojauheliha, sillä kanat ja muut saavat juoksennella vapaasti koko elämänsä ajan ja tiedät varmasti saavasi lähiruokaa. Myös suurin osa kaloista, ravuista, sammakoista ja mustekaloista tulevat Madagaskarin vesistöistä tai Intian valtamerestä. Esimerkiksi rannikkokaupunki Mahajangassa pyritään tuottamaan katkarapuja ettiisesti niille luonnollisessa mangroveympäristössä, kestävää kehitystä ja eroosion torjuntaa ajatellen.

Ranskanopettajani mukaan Madagaskar on äärimmäisen rikas valtio, mikäli lasketaan hedelmien ja vihannesten perusteella! Se pitääkin kyllä paikkansa, koska jo mangoja on niin montaa eri lajia, että sekoaa laskuissa (kuva 4). Täällä tosin riippuu vuodenajasta milloin mitäkin on tarjolla, toisin kuin Suomessa, jonne tuodaan mitä vaan, mistä vaan ja milloin vaan. Esimerkiksi papaijakausi oli talvella kun saavuin, litsit ja suurin osa mangoista olivat joulun tienoilla, ja nyt löytyy vihdoin avokadoja. Raha ratkaisee, sillä parhaita yksilöitä ei suinkaan laiteta kadulle myyntiin paikallisten ulottuville, vaan ne menevät vientituotteiksi. En ole koskaan ennen nähnyt näin pieniä sipuleita tai sitruunoita, sekä pelkkiä vihreitä ja erittäin käyriä paprikoita. Ja tulen sentään kylmästä Suomesta, missä lähes mikään ei kasva. 

 Kuva 4. Hedelmiä myynnissä kampuksen bussipysäkin lähellä. Mangokausi menossa.

Jos mietitte onko täällä leipää, niin ranskalaisittain patonkia löytyy kyllä melkein mistä tahansa. Samoin croissanteja ja muuta ”vaaleaa höttöä”, mutta siihen se sitten jääkin. Leipää on kuitenkin mukava syödä aamupalalla riisin sijaan! Sitten on kaikenlaisia paikallisia pikku naposteltavia, kuten ”mofo gasy” ja ”mena kely”, joko suolaisia tai makeita, riisistä tai jostain muusta jauhosta tehtyjä palleroita. Oma suosikkini on ehkä ”mofo akondro”, jossa on sisällä banaania. ”Koba” (kuva 5) on asia mistä en erityisemmin pitänyt. Ulkonäöstään huolimatta se on melko makeaa, mutten oikein tiedä mitä kaikkea se tarkalleen ottaen sisältää. Madagaskarilla on myös paikallinen, Mauritiuksellekin levinnyt pizzafirma, Gastro Pizza. Täytteenä esim. papaijaa!

 Kuva 5. Siivu "kobaa" ostettuna kampuksen urheilukentän vierestä.

Suomeen verrattuna ruoka on halpaa. Annan muutaman esimerkin: kilo jauhelihaa maksaa noin 3 euroa (9000 -10 000 Ar), tukku (= neljä tai viisi) tomaattia ehkä 7 senttiä (200 Ar), kilo banaania 30 senttiä (1000 Ar), 5 kiloa ”luksusriisiä” 3 - 4 euroa (päälle 10 000 Ar) ja 65 cl olutta pantti mukaan lukien noin 80 senttiä (2500 Ar, josta pantti 500 Ar). Ainoa mihin ehkä oikeasti kuluu rahaa, on vesi, jos ei halua juoda hanavettä. 1,5 litran pullot ovat noin puoli euroa (1300-1600 Ar) vesitilanteesta riippuen. Pääkaupungin ulkopuolella voi olla vieläkin kalliimpaa. Hanavettäkin pitäisi tietysti keittää, mihin taas kuluu kaasua.

Suurin osa malagasseista ostaa kaiken ruokansa suoraan kadulta, mutta Antananarivossa ja muissa suurissa kaupungeissa on myös muutama supermarketti, joissa ei myöskään ole kovin pahat hinnat. Ne ovat paikkoja, joissa useimmiten törmää toisiin ulkomaalaisiin. Malagassiperheeni osti marketista yleensä vain sellaiset asiat, mitä kadulta ei saanut, kuten jogurttia ja maitoa. Tosin maito on viime kuukausina ollut loppu joka paikasta, ja kaupoista löytyy vain iskukuumennettua, muualta tuotua maitoa tai maidon korviketta metallipurkeissa (tätä purkkia muuten käytetään mittayksikkönä esim. riisiä ja papua ostettaessa, yksikön nimi on "kapoka", noin 2,5 dl). Itselleni herkkua ovat olleet kaupasta löytyneet kaurahiutaleet!

Vähän kauempana kaupungin ulkopuolella on pari hintatasoltaan länsimaalaista ostoskeskusta, joissa rikkaat paikalliset shoppailevat. Suurin osa niissä olevista tavaroista on tuotu ulkomailta. Sieltä on lähdettävä etsimään jos haluaa ehdottomasti vaikkapa jotain tiettyä merkkituotetta tai esim. kasvojenpuhdistusainetta. Kävin siellä kerran ja tuntui ihan ihmeelliseltä, aivan kuin olisi ollut toisessa maassa.

Jos ostan lihaa, ostan sen ehdottomasti kaupasta, samoin kuin hygieniatuotteet ym. (kadulla on paljon feikkejä/huonolaatuisia), mutta hedelmät ja vihannekset voi mielestäni ihan hyvin ostaa kadultakin kunhan vain muistaa pestä ne aina hyvin. Isäntäperheessäni pestiin jopa saippualla. Riisin joukosta voi löytyä kadulta ostettuna pikkukiviä, joten ne pitää käydä läpi ennen keittämistä. Kaupasta löytyy ns. luksusriisiä (”riz de luxe”), josta kivet on jo poistettu. Kasvistenkin joukossa voi tietysti olla mitä vaan (kuva 6), mutta enpä tiedä kuinka vaarallista se loppujen lopuksi on. Kunhan ei syö mitään kuorineen. 

 Kuva 6. Madagaskarilainen torakka livahti asuntooni banaanien mukana.

Eilen tajusin myös sen, kuinka paljon suomalaiset käyttävät uunia ruuanvalmistuksessa. Täällä ei kaasuliedellä tai hiilillä niin vain tehdäkään laatikoita ja piirakoita. Onneksi kaupasta löytyi pullantapaista, niin saimme tarjottua bileissä jonkinlaiset laskiaispullat. Nyt isken tähän vielä jonkun herkullisemman kuvan ja tästä lähtee viimeinen kuukausi Madalla!

 Kuva 7. Riisiä ja rapuja isäntäperheen äidin laittamana. Nam!

~ Nina

(Kieli)politiikkaa

Madagaskar on vihdoin saanut virallisesti uuden presidentin. Neljän vuoden väliaikaishallinnon päättyessä valtion johtoon astuu Hery Vaovao eli ”Uusi Voima”, oikealta nimeltään Hery Rajaonarimampianina (kuva 1).

 Kuva 1. Madagaskarin uusi presidentti (kuva: reuters.com).

Miten tähän päädyttiin ja mitä seuraa tulevaisuudessa? Ainakin kriisi on nyt nimellisesti ohi, mikä on kaikille huojennuksen paikka. Siitä, nouseeko joku osapuoli osoittamaan mieltään, ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta huhuja kylläkin liikkuu. ”Epäreilua, epärehelliset vaalit, tulosta ei voi hyväksyä,” on kuulunut siitä lähtien kun alustavia tuloksia alettiin julkistaa.

Vaalien toinen kierros järjestettiin 20. joulukuuta, jo kuukausi sitten. Kun kerran oli tilaisuus järjestää vaalit, niin eduskuntavaalit järjestettiin samana päivänä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen presidentinvaalin kaksi kärkimiestä olivat – yllätys yllätys – molempien ex-presidenttien puolueiden asettamat ehdokkaat. Jean-Louis Robinson sai 21,10 % ja Hery Rajaonarimampianina 15,93 % äänistä. Malagassien silmissä tilanteeseen liittyi myös taikauskoa, Robinsonin äänestysnumero kun oli 33 ja Rajaonarimampianinan 3. Siitä saadaan nopeasti 333, mikä taas on puolet numerosta 666. Spekuloitiin, olivatko ehdokkaat tahallaan valinneet juuri nämä numerot.

Mutta, toisella kierroksella kilpailu oli joka tapauksessa huikean tiukka. Lopulta tulos kääntyi: Rajaonarimampianina sai 53,50 % ja Robinson 46,50 % äänistä. Vahvistettu lopputulos on tietenkin se millä on enää viime kädessä merkitystä, ja siten herra Rajaonarimampianina ottaa ohjat käsiinsä Madagaskarilla. Ihan ”Uudeksi Voimaksi” ei tätäkään miestä voi kyllä kutsua, juuret kun ovat vankasti edellisessä hallitsijassa kiinni. Rajaonarimampianina toimi väliaikaishallinnon valtionvarainministerinä ja ex-presidentti Andy Rajoelinasta povataan jo pääministeriä. Se vasta olisikin uudistus! 

Karkeasti kun jakaa, niin Rajaonarimampianina oli rannikoiden asukkaiden suosiossa Robinsonin kahmiessa äänisaaliita ylänköalueilta. Kavereideni mukaan siihen vaikutti muun muassa se, että entinen DJ Andy Rajoelina oli houkutellut kampanjaan mukaan kasan Madagaskarin kuuluisimpia artisteja, joista suurin osa on kotoisin rannikoilta. Tuloksia äänien jakautumisesta voi katsella tarkemmin tästä linkistä. Mielenkiintoista on myös se, että esimerkiksi Facebookissa Robinsonilla on yli 22 000 fania ja Rajaonarimampianinalla suunnilleen puolet vähemmän, noin 11 500 fania. Kertooko tämä mahdollisesti siitä, että ylänköalueen asukkailla on helpommin pääsy Internetiin, vai siitä, että Robinson oli erityisesti nuorten suosiossa? Vai jostain ihan muusta?

Vaalitulokseen liittyy maallikonkin silmissä erinäisiä epäkohtia. Äänestysprosentti oli ensimmäisellä kierroksella 61,56 %, mutta laski toiselle kierrokselle 50,67 %:iin. Lisäksi äänestyslistoilta puuttui arvioiden mukaan 2-3 miljoonan äänestyskelpoisen madagaskarilaisen nimi, eivätkä he siis kyenneet äänestämään lainkaan. Huhujen mukaan listat oli koottu kulkemalla ovelta ovelle, ja jos ei sattumalta ollut kotona juuri silloin, jäi listan ulkopuolelle. Summatakseni vielä miten vaaleja voitetaan: äänestysikäisiä oli arviolta 11 miljoonaa, joista alle 8 miljoonaa ihmistä oli vaalilistoilla. Heistä alle 5 miljoonaa äänesti ensimmäisellä kierroksella ja alle 4 miljoonaa kävi vaaliuurnalla toisella kierroksella. Demokratiaa? Huhuja liikkuu myös siitä, että nimenomaan ylänköalueilla useamman ihmisen nimi puuttui listoilta.

Voisi kuvitella, että tämä on jo ihan riittävä sotku, mutta vaaleihin liittyy vielä huimasti Madagaskarin ulkopuolelta tulevia taustavaikuttajia. Avoimesti tunnustettiin, että Rajaonarimampianinan takana ovat ranskalaiset ja Robinsonin takana puolestaan amerikkalaiset. Tähän liittyy erityisesti Madagaskarin kielikysymys. Ex-presidentti Marc Ravalomananan aikana englanti nostettiin kolmanneksi viralliseksi kieleksi ranskan ja malagassin ohelle, mutta Andy Rajoelinan hallitessa se jälleen poistettiin.

Itse olen täällä ollessani päätynyt siihen tulokseen, että vahva äidinkielen osaaminen toimii kaiken pohjana. Nykyään Madagaskarin kouluissa opetetaan kaikki oppiaineet ranskaksi, vaikka eri lähteiden mukaan arviolta vain 15-20 % malagasseista puhuu sujuvasti ranskaa. Ei siis mikään ihme jos moni jättää koulun kesken, kun opettaja on pakotettu puhumaan ranskaa, vaikka kukaan oppilaista ei ymmärtäisi mitään. Tosin (onneksi) moni opettaja poikkeaa säännöistä ja selittää malagassiksi. Voisi olla ihan valtion kehityksen kannalta tärkeää, että opetus vaihdettaisiin malagassiksi. Nyt valta säilyy ranskaa osaavalla eliitillä, koska muut eivät ole edes kielen puolesta kykeneviä astumaan näihin virkoihin.

Koko englanti-ranska – ”valtataistelu” pitäisi siis mielestäni unohtaa ja keskittyä ensin siihen malagassiin. Mutta ehkä Yhdysvallat ja Ranska eivät näe kysymystä samalla lailla kuin minä suomalaisena. Heille siinä on luultavasti kysymys siitä, saako englanti entistä enemmän valtaa globaalissa mittakaavassa, vai pysyykö ranska edelleen vastavoimana tälle. He eivät välttämättä mieti asiaa ensimmäisenä yksittäisen valtion edun kannalta, tai mikä vielä epätodennäköisempää, yksittäisen koululaisen näkökulmasta.

Vaalitulokseen palatakseni, ainakin nyt päästään rakentamaan sitä valtiota. En ole kuullut, mitä on suunnitelmissa, mutta vastapuolen leiristä on kuulunut erilaisia väitteitä. ”Mikään ei nyt muutu” tai ”nyt kaikki maat joutuvat intialaisten ja kiinalaisten omistukseen” jne. Aika näyttää, pitääkö mikään näistä paikkansa.

Entä miten käy Marc Ravalomananan, joka on edelleen Etelä-Afrikassa maanpaossa? Vastapuolen voitettua vaalit, paluu kotimaahan ei olekaan ihan niin selvää kuin sen piti olla. Mutta eikö edes joku voisi näyttää esimerkkiä siitä, että puolueet ovat valmiita sopimaan asioita keskenään? Se olisi kai sitä demokratiaa, että kuitenkin vaaleissa toiseksi tulleen (melkein tasoihin päässeen) ehdokkaan ääni pääsisi kuuluville jonkin asian suhteen.

~ Nina